maanantai 19. tammikuuta 2015

#Taskuneuloosi - intoa, iloa ja inspiraatiota

Sain kotitehtävän, vaikka en ihan täysillä keskittynytkään #taskuneuloosiin 10.1. meillä. Meitä oli koolla I-kerho, intohimoa, iloa, inspiraatiota, parikymmentä bloggaajaa tai sellaiseksi aikovaa. Oli ihanaa tavata uusia tuttavuuksia, joiden blogiin oli ehtinyt etukäteen tutustua; tällainen oli esimerkiksi villasukatmatkalaukussa. Kauniita kuvia ja pienin sanoin loihdittua tunnelmaa. Kauimmainen bloggari tuli Kuopiosta!

#Taskuneuloosi on rento neulojien/virkkaajien kasvotusten tapaaminen. Kyseessä on avoin yhdessä tekemisen ja oppimisen tapahtuma liittyen neulomiseen ja sosiaaliseen mediaan. Jokainen toi omat käsityönsä mukaan. Tätä ennen oli järjestetty vuonna 2013 kaksi #taskuneuloosi'a Järvenpäässä, yksi Tampereella ja yksi Helsingissä Wärkfestin yhteydessä. Teemana on tällä kertaa bloggaaminen. Tavoitteena oli innostaa osallistujia bloggaamaan ja jakaa hyödyllisiä vinkkejä. Tapahtuman vetäjinä olivat somen ammattilaiset ja aina innostavat naiset Pauliina Mäkelä Kinda oy:sta ja Marja Nousiainen Viestintätulevaisuus Oy:sta.
#taskuneuloosin, -lounaan, - treffin voi kuka hyvänsä kutsu koolle milloin tahansa.

Kuvassa vasemmalla Marja ja keskellä tupsulakistaankin tunnettu Pauliina. Oikealla Mirella haaveilee blogista.


Miten aloitat, lopetat, millainen tyyli, kommentointi, tunnisteet, kuvat, jnejne - valtava määrä läpikäytyjä asioita. Päällimmäisenä ajatus, että me kaikki osaamme ja tekemällä tulemme paremmiksi. Vähän niinkuin neulominenkin.

Itselleni on vaikenta ajanhallinta. Miten pidämme Tarjan kanssa blogistamme hyvää huolta? Tässäkin, samoin kuin neulomisessa, saa olla armollinen. Älä ressaa - inspiraatio tulee ajallaan. Tee se silloin jos pystyt tai laita muistiin muutama avainsana, näin idea ei unohdu!Ja lopulta koittaa rauhallinen hetki. Hetki kanssa omien ajatusten.

Kuvassa kirjoittajia blogeista Retuperällään, punos-sidos-silmukka, villasukkavuosi, merkkula, ihmisarvoministeriö, SVK n tekstiilityö ja  Pure Finland
Aika tietysti riensi, mutta nerokkaan kotitehtävän myötä tapaaminen jatkuu somessa! Osallistujat nimittäin bloggaavat ja opettelevat kommentoimaan toistensa kirjoituksia. Ja miten riemukasta oli seurata blogahduksia, kuka ehti ensin ja millasien kulman kukin valitsee. Aikaa on tammikuun loppuun. Tämän jälkeen on vielä luvassa Pauliinan kooste, voiko olla parempaa oppimisympäristöä! Kiitos Marja ja Pauliina sekä kaikki ihanat somekaverit!
Lentävän Lapasen blogilistaan tipahtelee teidän linkkejä pikkuhiljaa - ootko kurkkinut?



Ja jos innostut vielä lisää ja kaipaat vaihtelua niin meille voi ilmoittautua vierasbloggaajaksi! Kuka olisi eka?

Lopuksi vielä Joko Kuvan valokuvaaja Johanna muistilappu valokuvauksesta.
Kaikki kuvat tässä kirjoituksessa ovat hänen ottamiaan, kiitos Johanna.



t. Taina


perjantai 9. tammikuuta 2015

Kovalevyn nollaus



Ajan mittaan tietokoneen muisti täyttyy, toki tarpeellisesta mutta myös turhasta tiedosta, muisti pirstaloituu ja joskus jopa viirus pääsee tekemään tepposiaan. Muisti vaatii huoltoa, levyä eheytetään, turhaa tietoa poistetaan ja häädetään myös kutsumattomat vieraat.
Tietotekniikka on tuonut myös neulomisen aivan uudelle tasolle. Netistä löytyy lukemattomia määriä mitä ihanimpia neuleohjeita, on erilaisia yhteisöjä harrastajille ja myös sosiaalinen media levittää aina vain laajemmalle ihmisten upeita oivalluksia.
Itselleni on kertynyt pitkä lista ”to do” malleja, ja lähes joka päivä jostain lehdestä tai sieltä netistä löytyy sellaisia malleja jotka kasvattavat tuota listaani… ja lankakauppiaana olo ei tietenkään helpota oloa, joka puolella mitä ihanimpia lankoja josta voisi tehdä vaikka mitä… ja sitä… ja sitten vielä sitä… 

Joululomalle lähtiessä pakkasin mukaan monta keskeneräistä työtäni. Mietin myös pitkään, mikä olisi se uusi työ jonka haluaisin aloittaa. Tätä miettiessäni alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että hartioideni päällä lepäävä kovalevy ei toiminutkaan enää sillä tehokkuudella kuin aikaisemmin. Välillä suorastaan löi tyhjää... En heti tajunnut missä vika, mutta jonkin aikaa asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että liika on liikaa, kovalevyn kapasiteettiongelmia siis! Olin tullut siis siihen tilanteeseen jossa oli tarpeellista pyyhkiä turhat tiedot pois, järjestellä olemassa oleva ja ottaa esiin vain oleellinen. Keskittää ajatukset yhteen asiaan kerrallaan! Tai siis yhteen työhön kerrallaan… Niinpä päätinkin jättää aloittamatta mitään isompaa uutta neuletta, josko vaikka joku keskeneräisistä valmistuisi.
Töistä lähtiessäni nappasin kuitenkin mukaan pari kerää Regian Sripemania –sukkalankaa, ajattelin autossa mökkimatkalla aloittaa ihan perussukat mökkikäyttöön, niitähän ei koskaan ole liikaa, eihän?
Ja mitä sitten tapahtuikaan? Tuo perussukan neulominen valmiiksi raidoitetulla langalla oli minun kovalevyni eheytys. Ei ohjeita, ei kuvioita, ei juurikaan silmukoiden laskemista, senkus vaan antoi puikkojen suihkia, ihan mahtavaa! Nuo kaksi kerää eivät tietenkään pitkään riittäneet, onneksi mökiltä löytyi jokunen vanha kerä mitä lie lankaa ja sukan neulomiset jatkuivat.

Lomat on ohi ja arki alkanut, puikoilla edelleen sukat mutta jo muutkin työt kurkistelevat kassista, se isompi uusi työ saa vielä odottaa, tosin muutaman kivan uuden mallin olen taas bongannut…
Oikein hyvää uutta vuotta 2015 ja muistakaa pitää huolta myös omasta kovalevystänne!
t. Tarja